Portfolio
Tutkimukselliset ja opetukselliset ansiot
Tällä sivulla on koottuna ansioluettelon (CV) tapaan merkittävimmät tutkimukselliset ja opetukselliset ansioni. Tietoja muista ansioistani löydät muilta välilehdiltä.
Koulutus
FT, musiikkikasvatus, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä, 23.3.2022
FM, musiikkikasvatus, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä, 30.5.2018
Muusikko (120 ov.), Jyväskylän ammattiopisto, Jyväskylä, 29.5.2015
Tekn. kand., puutuotetekniikka, Aalto-yliopisto, Espoo, 29.3.2011
Ylioppilas, Lauttakylän lukio, Huittinen, 3.6.2006
Akateeminen tutkijanuravaihe
II (tohtorintutkinto äskettäin suoritettu)
Väitöstyöskentelyn jälkeinen tutkimukseni kohdentuu kulttuurihyvinvoinnin tutkimukseen musiikin näkökulmasta: olen kiinnostunut tarkastelemaan eri menetelmin ja tutkimusasetelmin sitä, millainen rooli musiikilla on eri ikäisten ihmisten arjen hyvinvoinnin edistämisessä. (Lisätietoja: Tutkija.)
Julkaisut
- Tienvieri, K., Tammela. A., Oilimo, H., Moreno, J. M., Lintinen, M., Mikkonen, K. & Kuopanportti, T. 2024. Lempimusiikki hellii aivoja – sosiaali- ja terveysalalla musiikkia voidaan hyödyntää monin tavoin. Aamulehti, 13.3.2024. Lukijalta, kirjoitus Aivoviikolle.
- Siltainsuu, H. & Tammela, A. 2023. Vapaaehtoisena yhdistystoiminnassa: ikääntyneet aktiivisina kulttuuritoimijoina. Taidetutka 1/2023.
- Tammela, A. 2023. Laulamalla muistoihin: Opas musiikkipohjaiseen muisteluryhmätyöskentelyyn seniorien parissa. MUS&TE - Musiikista terveyttä ja hyvinvointia -hanke & Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
- Tammela, A. 2023. Yhdessä laulamisen riemu. Teoksessa: Tienvieri, K., Sirviö, H., Halme, M. & Arola, A. Musiikkia Muistille – Musiikkikuntoutuksen käsikirja muistisairauden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Minun ääneni / Arvokas vanhuus ARVA ry.
- Tammela, A. 2023. Taide, kulttuuri ja hyvinvointi: kuka maksaa viulut? Teoksessa: Tammela, A., P. Hämeenaho, J. Eronen & J. Eilola (toim.): Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna. JYU Studies 3, Jyväskylän yliopisto. 82-98.
- Tammela, A., Hämeenaho, P., Eronen, J. & Eilola, J. (toim.) 2023. Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna. JYU Studies 3, Jyväskylän yliopisto.
- Hämeenaho, P., Tammela, A., Eronen, J. & Eilola, J. 2023. Johdanto. Teoksessa: Tammela, A., P. Hämeenaho, J. Eronen & J. Eilola (toim.): Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna. JYU Studies 3, Jyväskylän yliopisto. 12-17.
- Tammela, A. 2022. "Kyllä nää on niin mukavia laulaa näitä vanhoja" : varhaisilta elinvuosilta tuttujen laulujen ja yhdessä laulamisen merkitys ikääntyneelle voimavarojen näkökulmasta. Finnish Journal of Music Education, 25(2), 53–86.
- Tammela, A. (2022). Nordic Arts & Health Conference, Stockholm, Sweden, 10 May 2022 : Conference Review. Nordic Journal of Arts, Culture and Health, 4(2), s. 1–2.
- Tammela, A., Lintinen, M., Kuopanportti, T., Mikkonen, K., Lämsä, E., Tienvieri, K., Pitkäniemi, A., Kurtti, H. & Keränen, T. 2022. Musiikkitahto osana kulttuurihyvinvoinnin edistämistä ja toteutumista. Taidetutka 2022(2).
- Pitkäniemi, A., Tammela, A., Lintinen, M., Tienvieri, K., Kurtti, H. & Kuopanportti, T. 2022. Musiikkitahtotyöryhmän asiantuntijat ratkovat kulttuurioikeuksien toteutumisen haasteita. Arvokas vanhuus ARVA ry.
- Tammela, A. 2022. Lapsuuden laulut ovat ikääntyneelle tärkeä voimavara. JaSeSoi Journal 1-2/2022: Musiikki vanhustyön tukena, s. 18–20.
- Tammela, A. 2022. Lapsuuden laulut ja yhdessä muistelu ovat ikääntyneille tärkeä voimavara. [Lectio praecursoria]. Gerontologia, 36(2), s. 220–226.
- Tammela, A. 2022. Kansakoululaisen lauluaarteisto: Jälleenrakennusajalta tutut laulut ikäihmisten laulukokemuksissa ja muistoissa. Monografiaväitöskirja. JYU Dissertations 481. Jyväskylän yliopisto.
- Aholainen, M., Jäntti, S., Tammela, A. & Tanskanen, J. 2021. Miten taide vaikuttaa? - Kulttuurisia näkökulmia hyvinvointiin ja terveyteen. Lääkärilehti. 76(9), s. 44–48.
- Tammela, A. 2018. Ajankuva kansakoululauluissa 1940- ja 1950-luvuilla: Ikäihmisten lapsuuden musiikkimuistoja. Maisterintutkielma. Jyväskylän yliopisto.
Muut akateemiset ansiot
Toimin aktiivisesti seuraavissa yhteisöissä ja verkostoissa:- Musiikkitahtotyöryhmä (Koordinoiva taho: Oman elämäni sävelet -hanke, Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry), 5/2022– , asiantuntija
- Kulttuurihyvinvoinnin tutkimuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä CuWeRE, Jyväskylän yliopisto ja Metropolia Ammattikorkeakoulu, 5/2022–
- Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksikkö (SA 2022-2029). 2/2022–
- Hyvinvoinnin ja terveyden tutkijaverkosto HYTTI, 9/2019–
- Taikusydän-tutkijaverkosto, 11/2019–
Tieteelliset toimitus- ja vertaisarviointitehtävät
- Tieteellisen artikkelin vertaisarviointi, International Journal of Community Music, 2024
- Musiikkitieteen väitöskirjan arviointilautakunnan jäsen, Jyväskylän yliopisto, 2023
- Päätoimittaja tieteellisessä vertaisarvioidussa kokoomateoksessa (C2). Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna, toim: Tammela, A., Hämeenaho, P. Eronen, J. & Eilola, J. 2023. JYU Studies 3, Jyväskylän yliopisto.
- Tieteellisen artikkelin vertaisarviointi, Finnish Journal of Music Education, 2022
- Erasmus+ -tutkimusvierailun emännöinti, Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, 15.-19.4.2024. Päävastuu vierailevalle tutkijalle järjestetystä ohjelmasta.
- VI Valtakunnalliset musiikkikasvatuspäivät Mukaan! Lappia-talo, Rovaniemi, 16.-18.11.2023. Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry. Posterinäyttelyn koordinointi ennen tapahtumaa.
- Tieteellisen teoksen "Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna" julkistamistilaisuus, Jyväskylän yliopisto, 4.10.2023. Hyvinvoinnin ja terveyden tutkijaverkosto HYTTI ja JYU.Well. Kirjan päätoimittaja ja tilaisuuden avajaispuheenvuoro.
- Tutkittua hyvinvointia -seminaari, Jyväskylän yliopisto, 4.10.2023. Hyvinvoinnin ja terveyden tutkijaverkosto HYTTI ja JYU.Well. Seminaarin järjestävän toimikunnan jäsen.
- Kulttuurihyvinvointialan tutkija- ja kouluttajapäivä, Helsinki, 1.6.2023. Kulttuurihyvinvoinnin tutkimuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä CuWeRE. Suunnittelu ja toteutus yhteistyössä järjestäjien kanssa; työpajan fasilitointi.
- Online Conference Creativity, Arts and Culture Enhancing Wellbeing - perspectives on professional and interdisciplinary practices. 17.11.2022. Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto. Suunnittelu ja toteutus yhteistyössä järjestäjien kanssa.
- Suomen musiikintutkijoiden 26. valtakunnallinen symposium: Musiikki ja sen moninaiset yhteydet, Jyväskylän yliopisto ja online, 4.-6.5.2022. Suomen musiikkitieteellinen seura ja Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksikkö. Chair (1 x 90 min).
- PhD seminar NNRME 2022, online, 4.5.2022. Nordic Network for Research in Music Education ja Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Seminaarin toinen järjestäjä ja chair.
- Nordic Network for Research in Music Education conference 2022, online, 5.-7.4.2022. Nordic Network for Research in Music Education ja Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Chair (5 x 90 min).
- V Valtakunnalliset musiikkikasvatuspäivät Mukaan! Tampere, 17.-20.11. 2021. Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry, Tampereen kaupunki ja Tampere-talo. Tieteellisen toimikunnan jäsen.
- IV Valtakunnalliset musiikkikasvatuspäivät Musiikki vaikuttaa! Musiikki kasvattaa! Musiikki yhdistää, 14.-16.11.2019, Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry, Jyväskylän yliopisto ja Suomalainen Musiikkikampus. Posterinäyttelyn koordinointi.
Aiempi toiminta akateemisissa verkostoissa ja yhteisöissä:
- Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto MuToVe, 1/2023-8/2024, johtoryhmän jäsen
- The Nordic Arts & Health Research Network, 9/2020–8/2024, tutkijajäsen
Työkokemus alalta
- 1.8.2023–, Yliopistonopettaja, musiikkitiede, Musiikin taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto
- 2.8.2021–31.7.2023, Yliopistonopettaja, musiikkikasvatus ja musiikkitiede, Musiikin taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto
- 1.1.2023–, Tuntiopettaja, musiikkiterapian perusopinnot: Musiikkipsykologia I, Jyväskylän avoin yliopisto, Taideyliopiston avoin yliopisto, yhteistyöoppilaitokset
- 1.1.2019-31.12.2021, Apurahatutkija (väitöskirjatutkija), Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto (rahoittajat: Emil Aaltosen Säätiö, Suomalainen Konkordia-liitto, OLVI-säätiö).
- 31.8.–31.12.2020, Tuntiopettaja, musiikkikasvatus, Jyväskylän yliopisto
- 6.9.2019−26.1.2020, Tutkimusassistentti, OmaMusa -tutkimus (SA)
- 3.9.2018–31.5.2019, Pianonsoiton tuntiopettaja, Jyväskylän NNKY. Piano-opetus 6 viikkotuntia.
- 2.9.−5.10.2018, Palvelutalon yhteisömuusikko, Jyvässeudun hoivapalvelut Oy. Hoiva-osastoilla yhteislaulu- ja musiikkituokioiden ohjaaminen.
- 12.9.2018-, Soiton ja laulun opettaja, yhteisömuusikko, Tmi Annika Tammela. Soiton- ja laulunopetusta toiminimellä, ikäihmisten musiikkituokioiden ohjaaminen.
- 5.9.2016; 26.9.-12.10.2016, Tuntiopettaja, musiikki, Jyväskylän kaupunki, Kuokkalan yhtenäiskoulu, viransijaisuus.
- 30.5.–17.7.2016, Monitaideleirin ohjaaja, Jyväskylän nuorisoseurat ry. Luova Lava Lapsille -leirien ohjaaja.
- 1.1.–31.5.2015, Pianonsoiton tuntiopettaja, Jyväskylän NNKY. Piano-opetus 5 viikkotuntia.
- 12.5.–2.8.2015, Kirkkomuusikko (kesäkanttori) Jyväskylän seurakunta,
- 2.2.–11.6.2014, Kuoronjohtaja, kanttori, Suomalaisen kirkollisen työn keskus ry. Ulkosuomalaisen seurakunnan kuoronjohtaja ja kanttori, Köln, Saksa
- 2.9.–17.12.2013, Pianonsoiton tuntiopettaja, Jyväskylän NNKY. Piano-opetus 4,5 viikkotuntia.
- 1.11.2010-16.3.2011, opettaja, musiikki, Espoon kaupunki, Mainingin koulu. Yksittäisiä opetuspäiviä (10 kpl), sijaisuus.
- Muu työkokemus: palveluneuvoja, Keskinäinen vakuutusyhtiö Tapiola, Espoo (2011, yht. 3 kk); tutkimusassistentti, Puutuotetekniikan laboratorio, Teknillinen korkeakoulu, Espoo (2009, yht. 2kk); palvelutoimihenkilö, Nordea Pankki Suomi Oyj, Alastaro (2007, 2008, yht. 6 kk).
Tutkimusrahoitus ja apurahat
- 1 v. Nuoren tutkijan apuraha 1.1.-31.12.2021, Emil Aaltosen Säätiö
- 1 v. Nuoren tutkijan apuraha 1.1.-31.12.2020, Emil Aaltosen Säätiö
- 4 kk Työskentelyapuraha 1.9.–31.12.2019, Suomalainen Konkordia-liitto
- 8 kk Työskentelyapuraha 1.1.–31.8.2019, OLVI-säätiö
Matka-apurahat
- Oleskelustipendi, Tukholma, Ruotsi, 9.-13.5.2022, konferenssiin ja post doc -tutkimuksen valmisteluun Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto
- Matka-apuraha konferenssimatkaan, Portugali, 17.–20.7.2019, Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos
- Matka-apuraha konferenssimatkaan, Portugali, 17.–20.7.2019, Jyväskylän yliopiston tieteentekijät ry
Opetus- ja ohjauskokemus
Opettajan pedagogiset opinnot (60 op) suoritettu osana FM-tutkintoa (musiikkikasvatus), Jyväskylän yliopisto, 2018.
Olen Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen kandidaattiohjelman tutkinto-ohjelmavastaava, ja toimin vastuuopettajana seuraavilla Jyväskylän yliopiston opintojaksoilla:
- MUSY1001 Opinto- ja urasuunnittelu (2 op)
- MUPP2002 Musiikintutkimuksen perusteet (5 op)
- MUPP2003 Musiikkikulttuurit 1: Taidemusiikki (5 op)
- MUPP2004 Musiikinteorian perusteet (5 op)
- MKAP2003 Musiikinopetuksen työvälineitä: Teoria (1 op)
- MUSA1012 Kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma (10 op)
- MUPA2003 Musiikkipsykologia (5 op)
- MKAS2009 Musiikkikasvatuksen merkitys yhteiskunnassa (5 op)
- MUPA2007 Musiikillisen asiantuntijuuden laajentaminen (5 op)
- MUSA1073 Musiikki- ja kulttuurialan asiantuntijuus (5 op)
- MUSS1048 Työelämäprojekti (4 op)
- MUSS1049 Maisteriopintojen portfolioseminaari (1 op)
- MUTY1010 Projekti (5 op)
- HYTP2001 Introduction to Finnish art and culture (5 op)
Olen lisäksi opettanut Jyväskylän avoimessa yliopistossa opintojaksoa MTEP1020 Musiikkipsykologia I (5 op) useita kertoja eri yhteistyöoppilaitoksissa
Ohjaan ja tarkastan musiikin opinnäytetöitä (kandidaatin- ja maisterintutkielmat; väitöskirjat).
Lisäksi minulla on runsaasti kokemusta käytännön musiikin opettamisesta ja ohjaamisesta eri ikäisten parissa (ks. työkokemus).
Yleistajuiset puheenvuorot
Kulttuuriluento: Musiikki tekee hyvää: voimavaroja jokaisen arkeen Kutsuluento (1,5 h). Keuruun museo, kansalaisopisto ja kirjasto, 17.9.2024, Kulttuuritalo Kimara, Keuruu
- Miten musiikki soisi enemmän muistisairaan arjessa? Asiantuntija paneelikeskustelussa (50 min). Musiikki kuuluu kaikille – Musiikkikuntoutuksen mahdollisuudet muistisairaiden elämässä -seminaari. Minun Ääneni -hanke, Arvokas vanhuus ARVA ry & Tampereen Sävel. 7.6.2023, Kulttuuritalo Laikku, Tampere
- Yhteislaulun merkitys. Kutsuluento (25 min). Musiikki kuuluu kaikille – Musiikkikuntoutuksen mahdollisuudet muistisairaiden elämässä -seminaari. Minun Ääneni -hanke, Arvokas vanhuus ARVA ry & Tampereen Sävel. 7.6.2023, Kulttuuritalo Laikku, Tampere
- Miten taide vaikuttaa? Kulttuurisia näkökulmia hyvinvointiin. Kutsuluento (45 min). Taiteen keskellä -juhlaseminaari: Pirkanpohjan taidekeskus 50 vuotta, 12.5.2023, Ähtäri.
- Musiikin merkitykset kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Kutsuluento (25 min). Hyvinvointia musiikista - soitellen soteen –seminaari, Musiikista etähoivaa ja terveyttä (Mus&Te) -hanke, 9.5.2023, Jyväskylä.
- Musiikin ja yhteislaulun voimasta. Avajaispuhe (10 min). Tampere laulaa –avajaistilaisuus, Minun Ääneni -hanke, Arvokas vanhuus ARVA ry, 8.9.2023, Seniorikeskus Sointu, Tampere.
- Kansakouluvuosien laulut ikääntyneen elämässä - muistoja, nostalgiaa ja koettua hyvinvointia. Interaktiivinen yleisöluento (sis. yhteislaulua) (60 min). Eläköön iltapäivä, 20.10.2022, Turun Helluntaiseurakunta, Turku.
- Lapsuudesta tuttujen laulujen laulaminen ja yhdessä muistelu ovat monipuolinen voimavara ikääntyneelle. Interaktiivinen kutsuluento (sis. yhteislaulua) (60 min). Musiikki ja muisti –seminaari, Kanta-Hämeen muistiyhdistys ry & HAMK, 26.4.2022, Hämeenlinna.
- Kansakoululaisen lauluaarteisto: Lapsuudesta tutut laulut ikääntyneen voimavarana. Interaktiivinen yleisöluento (sis. yhteislaulua) (60 min). Päivätilaisuus, senioripiiri, 22.3.2022, Jyväskylän Helluntaiseurakunta, Jyväskylä.
- Kasvatusihanteet jälleenrakennusajalla: kansakoululaulut arvokasvattajana. Interaktiivinen yleisöluento (sis. yhteislaulua) (60 min). Puuroa ja Puhetta –aamiaistilaisuus, 4.5.2021, Jyväskylän NNKY, Jyväskylä.
- Lapsuudesta tutut laulut suomalaisten ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. Tutkimus jälleenrakennusajan kansakoululaisten musiikillisesta sukupolvikokemuksesta. Yleisöluento (45 min). Tiistaikerho, aiheena Lapsuuden laulumuistot, Jyväskylän eläkeläiset ry, 17.11.2020, Sepänkeskus, Jyväskylä.
- Kirjallisuusterapia ja muut luovat terapiat täydentävänä hoitomuotona. Asiantuntija paneelikeskustelussa (30 min). Luovuus hoitaa - taide parantaa. Avoin yleisötilaisuus kirjallisuusterapiasta ja luovista terapiamuodoista. Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, 24.1.2020, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.
- Mummun ja vaarin musiikkituokio - muksut mukaan! Workshop: yhteislaulutuokio ja esitelmä (30 min). IV valtakunnalliset musiikkikasvatuspäivät, yleisöpäivä, Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry & Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos & Suomalainen Musiikkikampus, 16.11.2019.
- Lapsuuden ajan lauluilla hyvinvointia ikäihmisille. Tutkimusposteri.
Yliopistopäivät Taiteet + luovuus, Jyväskylän yliopisto, Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, 26.10.2019, Jyväskylä.
Asiantuntijahaastattelut valtakunnallisessa mediassa
"Emme mielellämme ajattele hetkiä, joina emme kykene enää toimimaan – Jokaisen kannattaisi silti miettiä, mikä on oma musiikkitahto". Maaret Kallion kolumni Lujasti Lempeä, Helsingin sanomat, 11.10.2023.
"VIELÄKÖ LÄHTEE? Suomalaiset laulavat entistä vähemmän yhdessä. Se on harmi, sillä yhteislaulu tutkitusti edistää aivoterveyttä." Aikakauslehtiartikkeli, Me Naiset, 71. vsk, nro 32, 9.8.2023, s. 20-25. Teksti: Sanna-Kaisa Hongisto. Verkkoversio.
"Rati riti ralla, tuli talvihalla. Kansakoulussa laulettiin aikoinaan niin antaumuksella, että ikäihmiset, jopa muistisairaat, laskettelevät yhä oravanpesät ja ratiritirallat ulkoa." Aikakauslehtiartikkeli, Kotiliesi, 99. vsk, nro 26, 14.12.2022, s. 68-71. Teksti: Essi Salonen. Verkkoversio.