Biografia
Olen jyväskyläläinen musiikin tutkija (FT), yliopistonopettaja ja muusikko - ja elämässäni musiikki on läsnä monella eri tavalla, niin arjessani kuin työssäni.
Olen harrastanut musiikkia lapsuudestani asti: omaa musiikkia (lauluja) aloin kirjoittaa jo alle kouluikäisenä. Vuosien varrella omasta kynästä on syntynyt useita kymmeniä kappaleita, joista osa on päätynyt esitettäväksi erilaisissa projekteissa, ja osa vielä uinuu pöytälaatikossa. Musiikkiini voit tutustua tarkemmin näiden sivujen kautta. Soitin myös pianoa ja viulua musiikkiopistossa tehden kummastakin pk 3/3 -tutkinnot 2002/2004. Ammattimuusikoksi valmistuin Jyväskylän ammattiopistosta (nyk. Gradia) 2015. Näyttötutkintoni tein pop-folk-yhtyeellä omasta suomenkielisestä tuotannostani. Tällä hetkellä toteutan rakasta kuoroharrastustani laulamalla Ruamjai-kuorossa.
Päätyökseni toimin musiikkitieteen yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistossa, jossa myös väittelin filosofian tohtoriksi musiikkikasvatuksen alalta 2022. Väitöstutkimuksessani tarkastelin suomalaisten ikääntyneiden lapsuuden laulumuistoja sekä heidän osallisuuden ja toimijuuden kokemuksiaan yhteislaulua ja muistelua yhdistelevässä ryhmätoiminnassa. Tutkimustyöhöni voit tutustua tarkemmin alasivulla tutkija sekä ansioluetteloa mukailevassa asiantuntijaportfoliossani. Yhteislaulun säestäminen ja muistojen herättely musiikilla on minulle sydämen asia. Väitöstutkimukseni pohjalta tekemäni verkko-opas Laulamalla muistoihin - Opas musiikkipohjaiseen muisteluryhmätyöskentelyyn seniorien parissa onkin oiva väylä toteuttaa tätä, myös heille, jotka haluaisivat laulattaa ja muisteluttaa, mutta eivät ehkä tiedä miten.
Pohjakoulutukseltani olen musiikin aineenopettaja (FM, 2018, Jyväskylän yliopisto). Mieleenpainuvimpia työtehtäviäni musiikin saralla ennen nykyistä akateemista uraani ovatkin olleet seniorien lauluryhmän ohjaaminen (2014-2021) Jyväskylän NNKY:llä, jossa olen lisäksi toiminut muutamana lukukautena pianonsoiton opettajana. Ollessani opiskelijavaihdossa kevään 2014 toimin myös Kölnin Suomalaisen seurakunnan kuoronjohtajana ja kanttorina ja vuosina 2015-2017 johdin perustamaani nuorten aikuisten sekakuoro Riemukööriä Jyväskylässä.

- "Suomen Nuorisoseurojen Luova lava lapsille -taidetoiminta sai alkunsa vuonna 2013 Jyväskylässä, kun nuoret taiteiden ohjaajat Anna Huotari ja Annika Tammela päättivät omaehtoisesti järjestää lapsille kulttuurileirejä ja samalla luoda nuorille kesätyöpaikkoja". Luova lava on nykyään valtakunnallinen lasten ja nuorten esittävien taiteiden leiri- ja harrastustoimintakonsepti.

